1918. Kenelle soivat Hennalan kirkonkellot?

Hennalan ortodoksinen kirkko ja hautausmaa

Vuosisadan alkupuolella 1905 jälkeen, vahvisti Venäjän keisarikunta läsnäoloaan pienessä Suomen suuriruhtinaskunnassa hallinnollisesti ja sotilaallisesti. Syntyi myös tarve vahvistaa Helsinki-Pietari radan turvallisuutta. Suomen sotaväki oli lakkautettu 1901 ja uusille Suomeen sijoitettaville venäläisille joukoille piti saada uudet majoitustilat.

Tästä syystä Pietarissa päätettiin jo vuoden 1899 aloittaa uusien varuskuntien suunnittelu sotaväen tarpeisiin ja kirkot niihin. Uudet varuskunnat suunniteltiin linjauksella Turku, Tammisaari, Hyrylä, Riihimäki, Hämeenlinna, Lahti (Hennala), Mikkeli, Kouvola, Lappeenranta, Viipuri (Havi ja Papula) sekä Inon linnoitus.

Ennen vuotta 1917 oli aloitettu useita sotilaskirkkojen suunnitelmia ja rakennustöitä.

Näistä voidaan mainita mm. Viipuriin Tervaniemelle aloitettu ja keskeneräiseksi jäänyt iso kirkkorakennus. Samoin Lappeenrannan Nikolainvalleille aloitettu 1909 puolivalmiiksi jäänyt kirkko. Kuopioon Niiralankasarmialuelle ruokalan yhteyteen suunniteltu jäi keskeneräiseksi. Turkuun oli tarkoitus rakentaa iso tiilinen kirkko, mutta tämä jäi vain suunnitelmaksi paperille.

Helsingissä oli toiminut venäläisten sotilaitten tarpeisiin kymmenkunta kirkkoa ja kirkollisia tiloja vuosina 1809-1900 välillä. Lisäksi Ouluun ja Tornioon syntyivät kirkot ja kasarmit.

Helsinkiin siirrettiin lisää venäläisiä joukkoja joiden tarpeisiin perustettiin väliaikaisia kenttäkirkkoja ympäri kaupunkia. Helsingin ympärille tehtiin linnoitusketju johon kuuluivat myös Helsingin edustalla olevat saaret. Näille nousi kirkolliset rukoustilat, kuten Santahaminaan, Isosaareen ja Katajaluotoon.

Venäjän armeijan ja laivaston esipapin asemapaikka oli Viaporissa eli Suomenlinnassa. Täältä käsin sotilaspappeja ohjattiin varuskuntiin tai eri joukko-osastojen mukaan.

Myöhemmin, kun uusiin varuskuntiin päätettiin perustaa oikeauskoinen seurakunta ja kirkko pappeineen palvelemaan sotilaiden hengellisiä tarpeita sekä sielunhoitoa. Kirkolliset tilat ja sotilaspapisto hoiti armeijan myötä paikkakunnalle muuttaneita ortodoksisia siviiliasukkaita sekä heidän hengellisiä tarpeitaaan.

Uusien kasarmien rakentaminen oli mittava rakennusprojekti. Pietarissa oli tehty päätös, että suurin osa uusista kasarmeista tehdään uusien tyyppipiirustusten mukaan tiilestä.

Varuskuntien yhteyteen suunnitellut kirkot olivat pitkälti samalaisella pohjakaavalla toteutettuja eli ns. yksilaivaisena tilana. Poikkeuksen tekivät vain Hyrylän, Lappeenrannan ja Hämeenlinnan kirkot.

Lähes kaikki kirkot olivat yksitornisia, lukuunottamatta Hyrylän, Lappeenrannan ja Hämeenlinnan kirkkoja jotka oliva ns. keskeiskirkkoja ja näin ollen niissä oli useita liekkipäätteisiä torneja.

Uusille varuskunille pakkolunastettiiin maa-aluuet joko yksityisiltä maanomistajilta tai kaupunkien maista.

Hennalan rakennustyöt alkavat

Lahteen tulivat ensimmäiset venäläiset sotilasosastot v.1909 loppupuolella, heidät majoitettiin tehtailija F. Ionoffin huopatehtaan rakennuksiin.

Lisäjoukkoja saapui seuraavana vuonna jotka sijoitettiin Mattssonin entisen oluttehtaan rakennuksiin. Nämä joukkosastot kuuluivat 4. Suomenmaalaiseen tark'ampujapataljoonaan.

Samana vuonna alettiin keskustella varsinaisen kasarmialueen rakentamisesta Hennalan kylään 11. Suomenmaalaiselle tarkk'ampujarykmentille.

Alue hankittiin yksityishenkilöiltä pakkolunastuksella ja ensimmäisen rakennuksen peruskivi laskettiin 8.10.1911.

Tästä alkoi suuren kasarmikompleksin rakentaminen liejuisille pelloille. Tyypillisesti tämänkin alueen keskelle suunniteltiin ortodoksinen kirkko, joka keskeneräiseksi jäätyään ei koskaan toiminut kirkkona.

Hennalan P. Moskovan metropoliitta Aleksiuksen muistolle pyhitetty kirkko

Tiedossa ei ole milloin kirkon rakennustyöt varsinaisesti aloitettiin, mutta urakkasopimuksessa 30.5.1914 mainitaan varatun kirkon muuraukseen 60.000 tiiltä saumauksella, urakkahinnan ollessa 18 rublaa 1000 tiileltä.

Rakennustöillä näyttää olleen kiire ja kirkon kanssa rakennettiin myös itse kasarmeja kovalla kiireeellä.

Työn otti tehtäväkseen Belogrudovin muurarien artteli. Varsinaista arkkitehtiä ei tiedetä mutta piirustukset on tehnyt Lahden insinöörikomennuskunta.

Oletettavasti kirkon piirustukset on tehty noilla tyyppisuunnitelmilla, mutta kuitenkin paikalliset sotilasinsinöörit ovat tehneet muutoksia, verrattuna mm. Riihimäen tai Mikkelin kirkkoihin nähden.

Piirustuksista on ainoastaan tiedossa pohjapiirustus, jonka perusteella voidaan hahmottaa pohjakaava joka on muissakin saman ajan varuskuntien kirkoissa.

Tyylillisesti kirkko näin ollen muistutti samanaikaisesti rakenteilla olevia Riihimäen (1913) Kouvolaa (1915), Mikkeliä (1908) ja Viipurin Havin kirkkoa sekä Kuopion siviiliseurakunnan kirkkoa. Hennalassakin kirkko päätettiin sijoittaa kasarmialueen keskelle pienen mäen päälle. Kirkko oli kooltaan 14,5 metriä leveä ja 33 metriä pitkä. Kellotorni oli 20 metriä korkea. Matalampi, nähtävästi keskitorni joka oli 18 metriä korkea. Tämä oli tiettävästi myös sisäosaltaan avoin, tuoden valoa kirkkosaliin ja alttariin.

Tyyliltään tornien katot muistuttivat kypärää joissa oli päällä ristit.

Pitkänomainen kirkkosali oli sisätilaltaan 7 metriä korkea ja rakennuksen länsipäässä sijaitsi kellotorni johon oli tarkoitus ripustaa 7 kelloa.

Kellotornin alaosan kautta oli ns. talvisisäänkäynti kirkkosaliin. Eteisen kummallakin puolella olivat sivuhuoneet joista toisesta johti portaat salinyläpuolella olevaan kuoroparvelle ja kello huoneeseen tornin yläosaan. Sisään käynnin toinen sivuhuone toimi puuvarastona.

Kirkon lämmitys tapahtui nimittäin länsipäässä olevien kahden uunin kautta. Itse uunit sijaitsivat kirkkosalin puolella ja lämmitys tapahtui kyseisten sivuhuoneissa olevien luukkujen kautta.

Ulkoapäin rakennus oli tarkoitus rapata ja maalata.

Salin itäpäässä oli alttarihuone jonka kummallakin puolella oli pienet sivutilat. Ne toimivat kirkkokaluston varastona sekä papin työhuoneena. Kirkkosalin lattiaa ei ollut tehty, sillä se oli viellä 1917 maapohjaisena.

Kirkkorakennuksen pitkillä sivuilla sijaitsivat ns. kesäsisäänkäynnit. Rakennuksen ikkunat olivat korkeita ja kapeita, joiden yläosat olivat kaarevat. Peltikatto oli maalattu vihreäksi ja tornien katot hopean värisiksi. tai ne olivat jääneet maalia vaille.

Ensimmäisen maailmansodan tilanne hämmensi myös rakennustöitä, mutta eritoimitusten osalta työt kuitenkin edistyivät.

Töissä oli paikallisia muurareita ja rakennusmiehiä, mutta myös komennuskunta oli palkannut työvoimaa Pietaristakin.

7 kelloa Hennalaan

Kellojen valmistus uskottiin "Heidän Hänen Keisarillisen Korkeutensa Hovihankkijalle, Kauppa- ja teollisuusyhtymä P. I. Olovjanishnikovin Veljeksille." Kellot 7 kpl tuli valmistaa hyvälaatuisista metalleista ohjeiden ja piirustusten mukaan tarkasti viimeisteltyinä. Kellot tuotiin kesäkuussa v. 1914 Pietarista rautateitse joista kaksi suurinta ehdittiin nostaa torniin. Suurimpaan kelloon oli valettu Pyhän Nikolaoksen ikoni.

Kellon paino oli 70 puutaa. Kellojen kustannuksiksi tuli 2650 senaikaista rublaa. Valimo hankki kelloihin tarvittavan metallin Pietarin tykistön käytetynmateriaalin varastolta. Kellot saatiin Hennalaan heinäkuussa 1914. Kuitenkin näyttäisi, ettei kaikkia kelloja ehditty nostaa paikoilleen koska asiakirjat mainitsevat niistä.

Vuoden 1918 Sotasaalis-osaston inventaariossa mainitaan, että kirkon tornissa oli vain kaksi kelloa ja loput 5 oli varastoitu Tampereen rykmentin kasarmiin Hennalassa.

Vähäisten Venäjän kielisten asiakirjojen valossa voisi päätellä kirkon rakentamisen jääneen kesken vuonna 1914 lopussa. Mikä tähän on ollut syynä, ei ole selvinnyt.

Kirkon sisustaminen

Ikonostaasi, alttaritaulu ja pääosin muukin sisustus tilattiin samalta hovihankkijalta kuin kellotkin. Tästäkin asiakirjat kertovat mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ikonit tuli maalata leppäpuulle taiteilija Viktor Vasnetsovin (1848-1926) Kiovan Pyhän Vladimirin kirkossa olevien alkuperäistöiden esikuvien mukaisesti. Varsinaista ikonien maalaajaa ei tiedetä mutta ne maalattiin jossain Pietarin ikonimaalaus ateljeessa. Varmuudella tiedetään, että ikonostaasiin tuli ainakin seuraavat ikonit. Kristus, Kasanin jumalanäiti, Pyhä Nikolaos, Pyhä Mitrofan ja Pyhä ehtoollinen. Alttaritauluksi valmistui Kristuksen ylösnousemusikoni, tämä oli maalattu kankaalle. Ikonostaasin runko oli maalattu valkoiseksi ja koristeltu aidolla lehtikullalla. Kokonaisuuteen kuului lisäksi 2 kpl 2,5 m korkeita kuoroaitioiden eteen pystytettäviä pyhimyksenkuvakaappia. Ikonostaasin kokonaisuudessaan tuli olla valmiina lokakuuhun 1914 mennessä. Ikonostaasi tuli maksamaan 3750 rublaa paikoilleen asennettuna jota ei kuitenkaan koskaan suoritettu, sillä olojen sekavuuden vuoksi ikonostaasi jäi varastoon. Kirkko oli tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 1914 joulukuun aikana, mutta työt olivat keskeytyneet jo heinäkuusta alkaen ja vain majoitustiloja kunnostettiin. Kasarmin kirkkoa varten oli hankittu hopeinen kullattu ehtoollisastiasto.

Käytössäni olevista venäläisistä asiakirjoista voisi päätellä, että kirkon rakenustyöt on aloitettu vuoden 1912 loppupuolella, vaikka lopulliset sopimusasiakirjat ovatkin hyväksytty 1914 keväällä.

Kirkon omaisuus

Ehtooliskaluston vaiheet ovat arvoitukselliset, sillä ei tarkkaan tiedetä onko se hankittu tulevan kirkon tarpeisiin Pietarista vai niin sanotun kenttäkirkon käyttöön annettu.

Vuonna 1985 kertoi edesmennyt arkkipiispa Paavali, että tiedänkö "Hennalan kirkon Ehtooliskalustosta mitään?" Paavali jatkoi "Hänelle oli kerrottu joskus Lahdessa käydessään, että Ehtooliskalusto olisi tallennettu Lahden Säästöpankin holviin vuonna 1917." Paavali jatkoi, että "kalusto olisi joutunut holvista yksityishenkilön haltuun". Tästä ei ole kuitenkaan mitään varmuutta. Yritin tätä asiaa selvittää, mutta turhin tuloksin. Vuonna 1918 kerättiin kaikista näistä sotilaskirkoista omaisuus talteen sotasaaliina ja koottiin Helsinkiin.

Tässä yhteydessä myös kirkolliset sakraaliesineet kerättiin, kuten ehtooliskalustot, sakramenttilippaat, suitsutusastiat, ja lampukat sekä Antiminssit.

Tarton rauhansopimuksen perusteella silloinen Neuvostovenäjä vaati haltuunsa kaiken kirkollisen jalometalli omaisuuden ja sitä tiettävästi pakattiin kahteen junanvaunuun vuonna 1925.

Moniin näihin sotilaskirkkoihin oli myös yksityiset sotilasvirkamiehet ja seurakuntalaiset lahjoittaneet jalometallista valmistettuja sakraaliesineitä, mutta myös isoja hopeisia lattiakyntteliköitä.

Hennalankohdalla ei ole tiedossa oliko sinne tilattu tai saatu lahjoituksena näitä isoja lattiakyntteliköitä.

Kirkollinen toiminta Hennalassa

Nähtävästi Lahteen tulleet venäläiset sotilaat olivat ensi alkuun ilman sielunhoitoa tai Hämeenlinnasta kävi pappi toimittamassa.

Tarkkaa tietoa ei ole käytettävissä missä palvelukset toimitettiin vuosina 1910-1916 välillä.

Valmistuiko varuskunnan tiilinen ruumishuone ensin, jossa voitiin pitää Jumalanpalveluksia ennen kuin varsinainen kirkko valmistuu? Mahdollisesti palveluksia on pidetty jo valmistuneessa miehistökasarmissa, joka sittemmin toimi 1918 jälkeen jo Tampereen rykmentin käytössä, johon oli sijoitettu ikonostaasi, ikonit ja muu tarpeisto.

Kirkon pyhitys

Armeijan ja Laivaston esipappi ilmoittaa laatimassaan tilastollisessa aikakausjulkaisussaan v. 1913, että Hennalaan on perustettu vuonna 1910 kenttäkirkko. Tekstistä selviää, että valmistuva Hennalan kirkko on tarkoitus pyhittää Moskovan metropoliitta Aleksiuksen muistolle.

Venäläisten asiakirjojen mukaan varsinaisen kirkon piti olla valmiina joulukuussa 1914.

Sekava kausi Hennalassa

Vuosien 1914-17 välillä kirkkorakennus oli keskeneräisenä ja sellaisena se jäikin suomalaisille. Kasarmialue otettiin sotasaaliina vastaan 1918, tällöin myös kirkkorakennus inventoitiin ja siitä mainitaan sotasaalispöytäkirjassa seuraavaa. Rakennus on keskeneräinen, siitä puuttuu osittain välikatto, lämmityslaitteet, ovet ja ikkunat ja rakennus on hyvin keskeneräinen. Ulkoapäin rakennuksen tiiliseinä on osittain saumattu ja maalattu. Välikatto on tarkoitettu rapat-tavaksi ja se on osittain tikutettu. Sisälattia ja portaat puuttuvat. Sotasaalispöytäkirjalla ei vastaan otettu kirkon irtaimistoa eikä kelloja joita säilytettiin nk. Tampereen rykmentin varastossa alueella. Rakennuksen on vastaanottanut arkkitehti T. Montell jonka tietoon myöhemmin tuli, että tornissa oli ollut kaksi suurta kelloa ilman kieliä, kellot olivat jonkin verran vaurioituneet ammuskelusta, kuten tornien kattopellitkin. Suomalainen sotaväki käytti kirkkoa mm. heinävarastona, tämän tyyppisessä käytössä kirkko oli aina vuoteen 1923, jolloin sitä alettiin muuttaa sotilaskodiksi Carolus Lindbergin suunnitelman mukaan. Aluksi suunniteltiin muuttaa kirkko luterilaiseksi sotilaskirkoksi, asian oli tuonut esille silloinen sotarovasti Artturi Malin jonka pelkona oli, että mikäli kirkot jäisivät ortodoksien haltuun se voisi tuottaa ongelmia paikalliselle varuskunnalle. Tästä johtuen Hennalankin kirkko siirrettiin Sotaministeriön alaisuuteen. Kahden kellon luovutuksesta on käyty runsasta kirjeenvaihtoa Ministeriön ja varuskunnan sekä kelloja haluavan Lopen seurakunnan välillä. Vastoin varuskunnan tahtoa ne kuitenkin määrättiin myytäväksi 6 mk kilohinnasta Lopen seurakunnalle 1922. Seitsemästä kellosta viisi muuta, jotka oli sijoitettu alueelle Tamperen rykmentin varastoon, näitä kelloja ei ole virallisesti kirjattu vastaan otetuksi sotasaaliina. Myöhemmissäkään vaiheissa kellojen kohtalo ei ole selvinnyt, näyttää että ne ovat edelleen tietymättömissä. Sama koitui myös ikonostaasin ja muun paikalle tuodun sisustuksen kohtaloksi. Kirkkorakennuksesta katosivat tornit ja ortodoksisuudet leima 1923 kun rakennusta alettiin muuttaa varuskunnan sotilaskodiksi.

Hengenravintoa keskitysleiriläisille

Hennalan varuskunta on tietoisuudessamme muunakin kuin venäläisenä ja suomalaisena varuskuntana. Vankileirivuosina 1918-20 alueella järjestettiin Muurmannista tulleille venäläisille sotaväenosastoille jumalanpalveluksia. Asian esitteli Kirkollis- ja Opetusministeriölle silloinen KreikkalaisKatolinen Kirkollishallitus että valtion kustannuksella määrättäisiin entinen Salmin seurakunnan esimies pastori Nikolai Sotikov hoitamaan näiden ns. pakolaisten sielunhoitoa. Samassa yhteydessä ilmeni, että ko. joukon keskuudessa oli pappi rovasti J. Leljuhin joka pyysi myös lupaa suorittaa kirkollisia toimituksia. Rovastin pyyntöön suostuttiin ja hänelle lähetettiin sakraaliesineistöä Viipurista. Näitä "seurakuntalaisia" oli n.900, mutta jo puolen vuoden kuluttua heidät siirrettiin muualle. Varuskunta-alueen eteläisen portin läheisyyteen oli rakennettu pieni kappeli hautaustoimituksia varten 1912. Mahdollisesti rakennusta käytettiin ensialkuun väliaikaisena kenttäkirkkona 1913, kooltaan se oli vain 97,5 neliötä. Kappelin ympärille pakkolunastettiin hautausmaa 1913. Varmaa tietoa hautauksista ja niiden määristä ei ole tiedossa, mutta lähistöltä löytyy yksi säilynyt hautakivi.

Voitaneen viellä kysyä, missä ovat arvokas ehtoolliskalusto, viisi kirkonkelloa ja ikonostaasi ikoneineen?

Pitkän tutkimustyön perusteella voidaan päätellä, että Hennalan keskeneräisen kirkon ikonostaasi, ikonit ja kellot joutuivat silloisen sotasaalis-keskusosaston haltuun kuitenkin, vaikka ne eivät olleet v. 1918 laaditussa luettelossa. Ortodoksista esineistöä tuotiin vuosina 1919-27 välillä eri varuskunnista Muinaistieteelisen-keskustoimikunnan (Museovirasto) varastoon Helsinkiin. Näin mahdollisesti tapahtui Hennalankin tavaroille, jotka olivat Tampereen rykmentin kasarmissa olleet.

Ortodoksisista entisistä varuskuntakirkoista takavarikoidut kirkonkellot myytiin vuosina 1922-35 välillä köyhille luterilaisille seurakunnille 5-6 markan kilohinnalla.

Eri varuskunnista ja niiden ortodoksista kirkoista evakoitiin sotasaaliina ikonostaaseja ja ikoneita. Näitä taas säilytettiin vanhassa makasiinissa Helsingissä. Valtio päätti 1927 jälkeen osan luovuttaa Kreikkalaiskatoliselle kirkolle (nyk. Suomen ortodoksinen kirkkokunta). Ortodoksit taas vastaavasti jakoivat Karjalan köyhille seurakunnille tätä sotasaalina saatua kirkollista esineistöä. Osa tästä esineistöstä kuljetettiin kirkollisten esineiden varastoon Laatokan Valamoon, jonne ne jäivät.

 

Copyright: Timo Lehtonen