Vuokkiniemen kukko lumosi Vienan matkalaiset

Olen nähnyt Vienan Karjalan suuret runokylät ja saanut käydä samoilla seuduilla kuin aikoinaan kielentutkija Matias Aleksanteri Castrén (1813–1852) ja Kalevalan kokoaja, Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot (1802–1884). Olen nuo kylät nähnyt, niihin ihastunut ja niitä nyt kaipailen. Pohditaan aluksi, kuinka tuon vanhan Arkangelin läänin alueella voidaan tänäkin päivänä kuulla puhdasta suomenkieltä ja karjalankieltä, jonka sanoilla on selkeät historialliset juuret.

Suuren Pohjan sodan vaikutuksia

Suuri Pohjan sota (1700-1721) muodostui varsinaiseksi käännekohdaksi Vienan asutushistoriassa, sillä siihen saakka länsi oli siirtänyt askel askeleelta rajaansa itää kohden, mutta nyt suunta muuttui.

Ruotsin suurvalta romahti, kun taisteluja oli käyty myös Karjalassa, niin Käkisalmen läänin kuin vanhan Suomen Karjalan maillakin.

Pohjoisempana leimahtivat vanhat heimoriidat jälleen liekkiin, ja Viena sekä Aunuksen Karjala saivat osansa sota-ajan ankaruudesta. Kun tsaari Pietari I oli 1713-1714 valloittanut koko Suomen, pakeni varsinkin Kainuun seuduilta paljon asukkaita Vienan Karjalan metsäseuduille. Niinpä moniin kyliin asettui asumaan suomalaisia talonpoikia perheväkensä mukanaan.

Vienan kylissä edelleen karjalaista asutusta

Noita kyliä olivat Akonlahti, Kostamus, Kenttijärvi, Vuokkiniemi, Kivijärvi, Latvajärvi, Uhtua, Jyväälahti, Enonsuu, Sunujärvi, Jyskyjärvi jne. Uudenkaupungin rauhassa v. 1721 raja siirtyi kauas länteen, kun koko Käkisalmen lääni, Karjalankannas sekä Viipuri liitettiin tällöin osaksi Venäjää. Parin vuosikymmenen ajan kestänyt suuri Pohjan sota päättyi Venäjän täydelliseen voittoon. Kainuusta siirtyneet perhekunnat juurtuivat vähitellen Vienan Karjalan seudulle, ja pitkien tiettämien taipaleiden takana he säilyttivät siten vanhan suullisen perinteen. Sen rippeitä voi kuulla tänäkin päivänä vanhojen karjalaissukujen jäseniltä. Mainittu seutu muodostui veronkantoa ja jatkuvia sotaväenottoja karttavien, rauhaa rakastavien ihmisten kotipaikaksi. Tämän lisäksi vanhauskoisuus sai näissä kylissä paljon kannattajia, sillä starovertsien (vanhauskoisten) tukikohtana toiminut Solovetskin luostari sijaitsee juuri näillä Vienan mailla.

Joensuulaisen matkatoimiston kokoama turistiryhmä palasi joitakin päiviä sitten Vienan matkalta, ja mukana matkanneena sain tavata ystävällisten ja vieraanvaraisten kylien kansaa. Varsinkin Vuokkiniemi ja Jyskyjärvi ovat muistoissa päällimmäisinä. Raijan ja Sergein talossa aamunavauksen suoritti kanalan puolella varhain kiekunut temperamenttinen kukko, joka toisti herätyksen vielä kolmesti aina kello seitsemään saakka. Vuokkiniemessä käyntiin kuului kylän Marttojen karjalaisten laulujen ja tanssien esitykset kylätalolla. Vuokkiniemen naisten karjalaisten pukujen ohella ulkoista olemusta korostivat hiuksille sidotut kukkaisseppeleet.

Eikä tarvinnut vieraitten istua taloissa kuivin suin, vaan majapaikoissa pantiin pöytä koreaksi suomalaisille tulijoille. Sama toistui vielä viimeisenä matkavuorokautena Jyskyjärven runollisen kauniissa kylässä, jota koristavat vastavalmistuneet Kemijoen yli tehdyt riippusillat. Andrei ja Svetlana Urbanovich majapaikassa meitä kestittivät.

Ilahduttavaa oli kuulla, kuinka heidän lahjakas Maria-tyttärensä oli saanut juuri kolmivuotisen opiskelustipendin Oulun yliopistoon suomen kielen ja karjalankielen lukuja varten. Ilta kuluikin vilkkaassa keskustelussa, jossa sanakirja oli tarpeeton.

Kirkollinen elämä voimistuu

Kiintoisaa oli todeta myös kirkollisen elämän elpyminen muun muassa Vuokkiniemessä, Uhtuan kylässä ja Jyskyjärvellä. Matkan jatkuessa saimme tavata Uhtuan nuoren papin, isä Jevgenin, joka esitteli valoisaa ja uudenuutukaista tsasounaa.
uhtuan-pappi-vienan-karjala

Uhtulan pappi

Sen rakentamiseen suomalaisilta tahoilta on tullut tukea. Niin ikään Jyskyjärven tsasounan pelkistetty kauneus oli matkan parhainta antia. Kun saavuimme Vienan Kemiin, meitä odotti matkustaja-alus "Tuman" (= sumu), se kuljetti Vienan meren tyyntä pintaa kohti Solovetskin ortodoksiluostaria. Mennessä saimme ihastella vielä maitovalaita, joiden reitti osui yksiin aluksemme kulkusuunnan kanssa. Poliittinen ja kirkollinen historia sivuavat toisiaan juuri Solovetskin saaristossa, jonka menneisyys on sekä hengellisen kilvoittelun että poliittisten vankien kokemien kärsimysten täyttämää.

Omalle kohdalleni osui mahdollisuus käydä Filipin kirkossa ja liittyä hartaiden rukoilijoiden joukkoon perjantai-illan palveluksessa, johon osallistui myös Solovetskin luostarin igumeni, arkkimandriitta Porfiri lukuisten pappismunkkien avustamana. Veljestön muodostaa nyt runsaat parikymmentä munkkia, ja Vienan Kemissä toimiva pieni luostariveljestä kuuluu Solovetskin luostarin alaisuuteen.
Filipin_kirkko_alttari_Solovetskin_luostari_1

Solovetskin luostarin Pyhä Filipin kirkko

Matkatuomisistani mieluisin lienee luostarin perustajien, kolmen pyhittäjän Sosiman, Savvatij'n ja Hermanin suurikokoinen ikoni. Mieleni valtaa kiitollisuus siitä, että karjalaisten juurieni merkeissä olen saanut tehdä pyhiinvaellusmatkan erääseen pohjoisen Venäjän vanhimpaan ja kenties kiehtovimpaan luostariyhteisöön.

Enkä varmasti unohda koskaan Vuokkiniemen kylän kirkasäänistä kukkoa.

 

Teksti ja kuva 1: Unto Martikainen, kesällä 2011
Kuva 2: Solovetskin luostarin arkisto, 2009